Esa Lukalan (s.1945) ura kuvataiteilijana alkoi jo Turun Piirustuskoulusta, jossa hän opiskeli vuosina 1967-1968 ja sitä seurasi useampia näyttelyitä vuoteen 1975 saakka. Vuosien 1968-1972 muodin ja valokuvauksen opiskelu Taideteollisessa korkeakoulussa vei kuitenkin Esa Lukalan mennessään muodin pariin reiluksi 30 kymmeneksi vuodeksi, jolloin hän suunnitteli vaatteita useille yrityksille. Tuona aikana hänet valittiin mm. Vuoden muotitaiteilijaksi v.1990 ja hän sai Kultaisen Vaatepuun v.1995. Kuvataide ja valokuvaus eivät suinkaan unohtuneet näinä vuosikymmeninä, vaan ne kypsyivät pinnan alla, ei-julkisesti, ja lopullinen paluu ajoittui vuoteen 2009 Tampereelle Willa MAC:iin, Urban Landscapes –näyttelyyn. Merkille pantavaa Esa Lukalan taiteessa on tuoreus ja vahva kiinnittyminen nykyaikaan, joka kertoo omalta osaltaan hänen ilmaisuhalustaan ja –voimastaan.
Helsinki, 28.6.2010
Jukka Valkonen
art manager